Tämä sivusto käyttää evästeitä (cookies). Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Tietoa evästeistä.
Tulosta

Asiakaspalvelu
Ma - Pe klo 9-16
p. 09 - 8564 5111
allinone@santanderconsumer.fi

Jotain meni pieleen. Yritä myöhemmin uudelleen.

Ajankohtaista

Auton ostamisen mukana ajankohtaiseksi tulevat erilaiset rahoitusvaihtoehdot

Uuden auton hankintaan liittyy paljon pohdittavia kysymyksiä. Rahoitusvaihtoehdot tuovat parhaimmillaan helpotusta ja turvaa myös auton oston jälkeiseen elämään. Ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten Santanderin All in One –palvelun käyttöön ottanut brändilähettiläs ja But I’m a human not a sandwhich –bloggaaja Iina kertoo, miksi aikoo hyödyntää Santanderin rahoitusvaihtoehtoa myös seuraavassa hankinnassaan.

Siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi kolme vuotta, kun me käveltiin herttoniemeläiseen autoliikkeeseen vaihtamaan meidän rupuista tummanpunaista ahdasta ensiautoa viisihenkiselle perheelle sopivampaan malliin. Odotettiin silloin meidän kuopusta alkumetreillä, ei oltu taidettu vielä käydä ensimmäisessä ultrassakaan muistaakseni. Muistan kuitenkin, kuinka pelkäsin silloin raskaushormoneissani, että auton vaihtaminen isolle perheelle sopivampaan niin aikaisin tuo huonoa onnea, ja ultrassa ei olekaan kaikki hyvin. Mutta onneksi se pelko oli ihan vaan niitä hormoneita. Näin melkein kolme vuotta myöhemmin voimme todeta, että kuopuksella todellakin oli kaikki hyvin, ja nykyään hän on erittäin näkyvä (ja kuuluva) kohta 2-vuotias osa meidän perhettä. Ja se auto, joka me sinä päivänä tilattiin, on palvellut meitä hyvin. Me ollaan oltu ihan älyttömän tyytyväisiä sekä autoon, että Santander All in One -palveluun, joka me sinä samana päivänä tilattiin.



Auton ostaminen avaa kysymykset rahoitusvaihtoehdoista

Me vaihdetaan tänä vuonna autoa, sillä meidän auton sopimuskausi päättyy. Koska kolmessa vuodessa esimerkiksi omat taloustaidot on kasvaneet huomattavasti, me ollaan mietitty tarkasti läpi kaikki mahdolliset erilaiset vaihtoehdot rahoittaa uusi auto. Vaihtoehtojahan löytyy: auton voi ostaa niin, että maksaa kerralla koko summan pois, autolle voi ottaa perinteisen rahoituksen tai autolainan esim. pankista. Auton voi myös ottaa yksityisleasingilla, tai sen voi ottaa Santander All in One -rahoituksella.

Santanderin All in One –rahoitusvaihtoehto käytännössä

All in One on osamaksurahoitustuote, mikä tarkoittaa sitä, että auton lainaa lyhennetään joka kuukausi. Lisäksi auton voi lunastaa milloin vain itselleen, myydä eteenpäin tai All in Onen tapauksessa palauttaa myös Santanderille sopimuksen loputtua. Tällöin autosta saa vähintään taatun hyvityshinnan (rahoituksen jäljellä oleva summa), tai mahdollisesti jopa enemmän, mikäli myy auton jonnekin muualle ja autolla on esim. ajettu huomattavasti vähemmän kuin sopimukseen on määritelty enimmäiskilometrimääräksi (joka on yksi taattuun hyvityshintaan vaikuttavista tekijöistä).

Autoa vaihtaessa voikin Santanderin rahoituksella otetusta autosta saada eteenpäin myydessä hyvin esim. muutaman tuhannen euron käsirahan seuraavaan autoon, mikä taas pienentää seuraavan auton rahoituksen kuukausierää mukavasti – tämä toki vain jos auton arvo on silloin olennaisesti suurempi kuin jäljellä olevan rahoituksen määrä. Autorahoituksen lisäksi All in One -sopimukseen kuuluu muitakin palveluita omien toiveiden mukaan. Sopimuksen voi tehdä kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi. Palvelutasoja on kolme: Perus, Helppo ja Mukava. Perustasoon kuuluu se taattu hyvityshinta sekä halutessa liikenne- ja kaskovakuutus. Helppoon tasoon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi määräaikaishuollot ja korjaukset. Mukavalla tasolla saa niiden päälle vielä renkaiden vaihdot ja rengashotellin, sijaisauton huoltojen ajaksi sekä sisä- ja ulkopesut huoltojen yhteydessä.

Turvallisuutta ja tasaisuutta Santanderin rahoituksen avulla

Vaikka uusilla autoilla on takuu, eikä rikkoutumisiin tarvitse varautua taloudellisesti, on määräaikaishuollot tehtävä kaikille autoille. Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat reilusti automerkistä riippuen esim. 150-900€ välillä (lähde: autojerry.fi). Meille on helpompi vaihtoehto, että maksamme All in One -sopimuksessa kuukausittain tätä(kin) osuutta, jolloin ei tule yllätyksiä, eikä isompia kulueriä, joihin pitäisi erikseen varautua. Yllätyksettömyys ja tasaisuus ovat ne asiat, jotka Santander All in Onessa vetoavat meihin, ja siksi aiomme ottaa sen myös uudelleen. Se ei välttämättä ole aina edullisin vaihtoehto - riippuen toki autosta, käyttäjästä ja tilanteesta. Se on kuitenkin meidän perheelle kaikkein mieluisin ja turvallisimman tuntuinen. Meidän jälkeen myös useampi meidän kaveri tai tuttu on päätynyt tähän vaihtoehtoon, ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.

Tutustu Santanderin tarjoamaan All in One -rahoitusvaihtoehtoon. Voit myös lukea koko jutun Iinan omassa blogissa.

Romutuspalkkion ABC



Vuoden alusta astui voimaan uusi autojen romutuskampanja, joka kestää tämän vuoden elokuun loppuun saakka. Mistä siinä oikein on kyse?

Uusi romutuspalkkio on valtion ja autoalan yhteinen hanke, jolla halutaan poistaa vanhempaa, enemmän saastuttavaa ja vähemmän turvallista autokantaa liikenteestä. Kampanjan toivotaan tuovan valtiolle myös lisää autoverotuloja. 

Romutuspalkkion voi saada, kun tuo romutettavaksi vuonna 2007 tai sitä ennen käyttöönotetun auton, joka on ollut liikennekäytössä vähintään päivän vuoden 2017 aikana sekä romutushetkellä. Vanhoja autoja ei kannata alkaa shoppailla romutuspalkkion toivossa, sillä romutushetkellä auton pitää olla kuulunut samalle omistajalle vuoden päivät. Palkkio annetaan vain yksityishenkilöille. 

– Autosta, jolla ei ole välttämättä enää toivottua myyntiarvoa, voi nyt saada hyvitystä ja se kannattaa käyttää! Romutuspalkkio on omiaan tilanteissa, jos omistaa tällaisen auton tai autosta ei saa toivomaansa hyvitystä vaihtoautona uutta ostaessa, sanoo ajoneuvorahoituksen johtaja Ilkka Virtanen Santander Consumer Financesta. 

Palkkion suuruus vaihtelee riippuen siitä, minkälaisen uuden auton hankintaan palkkio käytetään. Eli kyseessä on käytännössä alennus uuden auton ostohintaan. Autoala rahoittaa romutuspalkkiosta 500 euroa ja valtio 1000 tai 2000 euroa. Yhteensä siis bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta alennus uuden hankintaan on 1500 euroa. Sähköautoille, ladattaville hybrideille ja bio- tai maakaasuautoille alennus on 2500 euroa. Uuden bensa- tai dieselauton CO2-päästöt saavat olla enintään 110 g/km. 

– Tämä on loistava tilaisuus ja näin saadaan myös arvokkaat materiaalit kiertoon. Lisäksi saadaan liikenteestä pois vanhoja autoja, jotka eivät ehkä enää vastaa nykypäivän turvallisuusvaatimuksiin, Virtanen lisää. 



Romutuspalkkio 2018 pähkinänkuoressa: 

- Kampanja voimassa 1.1.–31.8.2018
- Palkkio on 1500 € uuden bensiini- tai dieselauton hankintaan, jonka päästöt ovat alle 110 g/km. 
- Palkkio on 2500 € uuden sähköauton, ladattavan hybridin tai bio- tai maakaasuauton hankintaan. 
- Romutettavan auton pitää olla ollut liikennekäytössä vuonna 2017 sekä romutushetkellä
- Romutettavan auton pitää olla ollut samalla omistajalla viimeiset 12 kk ennen romutusta
- Palkkio annetaan vain yksityishenkilöille


Uusiin ajoneuvoihin voit tutustua täältä.

Autojen vertailu

Autoja on helppo vertailla kuukausierän perusteella

Itselle sopiva auto löytyy usein netistä pienellä vaivalla. Yhtä helppoa on tarkistaa kuukausierän suuruus, vertaillen erilaisilla maksusuunnitelmilla ja palvelutasoilla.

Auton kuukausihinnan laskeminen on helppoa, ja sen voi tehdä mukavasti omalla kotisohvalla. Santanderin allinone.fi -sivustolla voit tarkistaa, minkälaisella kuukausibudjetilla saat haluamasi auton ja siihen valitsemasi palvelut.

Sohva, nainen, allinone, santander

Santanderin verkkosivuilta löytyy laaja tarjonta sekä uusia että käytettyjä autoja, Santanderin yhteistyökumppaneilta eri puolilta Suomea. Kun sopiva auto on löytynyt, on helppoa saman tien tarkistaa, minkälaisilla kuukausierillä sen voisi hankkia itselleen. Autoja on myös helppo vertailla keskenään kuusierän perusteella.

”Asiakas voi vertailla hintoja erilaisilla ratkaisuilla. Hän voi maksaa käsirahan, jolloin kuukausierä on pienempi. Jos mieluummin vapauttaa käsirahan muuhun käyttöön, uuden auton saa itselleen myös pelkkiä kuukausieriä maksamalla”, kertoo Santanderin markkinointipäällikkö Eemil Rantalainen.

Maksut tarkasti tiedossa ennakkoon

Santander tarjoaa auton hankintaan All in One -sopimusta, jossa voi valita itselle sopivan vaihtoehdon eri tasoisista palvelupaketeista. Kuukausierän suuruuteen vaikuttavat auton hinnan ja käsirahan lisäksi valittu taso sekä sovittava kilometrimäärä.

All in One -sopimus tehdään kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen Santander on sitoutunut ostamaan auton ennalta sovitulla takaisinostohinnalla. Jos asiakas haluaa sopimuskauden jälkeen luopua autosta, kaikki maksut ovat sisältyneet kuukausieriin.

”All in One antaa mahdollisuuden laskea auton hankintaan ja huoltoon kuluvat maksut tarkasti etukäteen”, Rantalainen sanoo.

Jospa sittenkin se toinen malli

Santanderin verkkosivujen kautta löytyy nopeasti monta kiinnostavaa autoa. Verkossa on helppo kokeilla, minkälaisen erän laskuri antaa valitulle autolle, jos pakettiin lisää ajokilometrejä tai huoltopalveluita tai hankkii auton ilman käsirahaa.

Jos moni vaihtoehto miellyttää, kuukausierän suuruuden voi tarkistaa niille kaikille. All in One -sopimuksen voi tehdä yhtä hyvin uuteen kuin käytettyyn autoon. Myös käytetyn auton voi hankkia niin, että sisällyttää kuukausierään tietyn määrän huolto- ja korjauskuluja.

”Jos valitsee käytetyn auton, kuukausierän vertailu eri tasoisilla huolenpitosomuksilla on yhtä helppoa kuin uuden auton All in One -vaihtoehtoja vertailtaessa”, Rantalainen toteaa.

Hankitpa uuden tai käytetyn auton, luottopäätöksen voit hakea kätevästi verkossa silloin kun sinulle sopii. Laskelman saatuasi voit lähettää yhteydenottopyynnön autoliikkeeseen. Autokaupoille on mukava mennä, kun luottopäätös on valmiina.


Tutustu uusiin tai vaihtoautoihin.

Arkisto

2019 (6)
2018 (14)
2017 (12)
2016 (8)

Aiheet